Tunteita työpaikalla - HUI!

Mitä meille tapahtuu kun astumme työpaikan ovesta sisään aamulla? Työnnämmekö tunteemme laatikkoon ja suljemme kannen. Kannessa on stop-merkki,  käyttö kielletty työpäivän aikana.  Joidenkin naamasta toki näkyy, että päivä on alkanut huonosti. Syyt ja seuraukset  jäävät usein piiloon ja on vaan parempi hipsutella hiljaa myrkyn nielleen työkaverin ohitse. Sitten löytyy niitä, jotka valittavat aina ja kaikesta. Ja on niitäkin, jotka ovat aina hyvällä tuulella ja hymy kasvoilla. Joskus kuitenkin arvailtavaksi jää, mitä hymyn taakse jää piiloon. Kun ainainen hymyileminen voi tuntua epäinhimilliseltä.  Parhaimmillaan työyhteisössä voi olla oma itsensä niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Huonoina hetkinä työkaverit ja esimies auttavat ja tukevat ja hyvinä iloitsevat onnistumisista vilpittömästi tai innostuvat itsekin innostusta nähdessään. Tunteet saavat näkyä ja keskinäinen erilaisuus on vahvuus.

Tunteet eivät kuulu työkulttuuriimme

Jostain syystä kuitenkin törmää siihen, että tunteiden näyttämistä työpaikalla vältetään. Jopa hävetään. Jos tiukassa paikassa alkaa itkettää, tehdään kaikki voitava, että kyyneleet eivät tulisi. Jos oikein ottaa päähän joku jonnin joutava ilkeämielinen jaarittelu, poistutaan huonotuulisina paikalta sen sijaan, että kerrottaisiin toisille, että tuntuu ikävältä tuollainen juoruilu.  Ja jos kokee saaneensa aiheetonta kritiikkiä, niin purraan hammasta ja ollaan hiljaa. Sitten tiuskitaan kotona lapsille ja puolisolle vaikka oikea kohde loukkaantumisen ja suuttumisen tunteille  olisikin ollut epäreilun kritiikin antaja. Miksi? Tunteiden näyttäminen ei kuulu työkulttuuriimme ja siksi yritämme olla työpäivän niin kuin tunteita ei olisi. Ja kuitenkin tunteet ovat meissä aina ja kaikkialla vaikka leikimmekin, etteivät ole.

Yksi syy tähän voi olla siinä, että emme ole tottuneet tunteisiin työpaikalla emmekä ole oppineet ottamaan tunteita vastaan. Jos ei itse osaa ottaa tunteita vastaan, ei usko, että kukaan muukaan osaa. Esimies vaivaantuu, jos tiimiläinen kyynelehtii. Vakavamielinen työtoveri kiirehtii paikalta, jos joku ihan riehaantuu riemuissaan hyppimään, ja katsoo tik tak-, viri  viri-, tööt tööt –ilmeellä. Että ihan hullu.

Pitäisikö opetella olemaan ihminen myös työpaikalla?

Huomaan itsekin ajattelevani niin, ettei  työpaikalla nyt ihan miten vaan tunteitaan saa näyttää. Tsot, tsot, eihän tässä nyt tarvitse toiseen äärilaitaan heti rynnätäkään. Näyttää tunteitaan ihan valtoimenaan ilman mitään kontrollia. Aikuinen osaa kyllä (halutessaan) säädellä tunteitaan tilanteeseen sopivalla tavalla ja sanoittaa, miltä tuntuu.  Ja toimia sen mukaan sen sijaan, että yrittää olla niin, kuin ei mikään tuntuisi miltään. Kyllä siis tunteita vähän enemmän voisi näyttää.  Kun niitä kuitenkin on. Opetellaan. Opetellaan myös hyväksymään omat ja toisten tunteet. Voisi olla helpompaa. Ei tarvitsisi niin kovasti leikkiä viilipyttyä. Pitäisi varmaan perustaa ”Tunteita töissä, ihanaa” –kampanja ja alkaa ihmisiksi myös työpaikoilla.