Joulusatu

Olipa kerran pieni tyttö, jolla oli suuri suru. Ei hän sitä suruksi tunnistanut, sillä surulle ei ollut sanoja eikä syliä. Äiti ei jaksanut, sillä oli niin pahaolo riitelyn ja isän raivoamisen jäljiltä. Isä ei huomannut, sillä oli kiire taas kerran vakuuttaa kaikki sillä valheella, että hänen käytöksessään ei ole mitään vikaa.

Isä huusi, että teidät pitäisi polkea suohon koko porukka. Ja äiti huusi isälle, ettei saa huutaa. Tästä kaikesta seurasi tytölle paljon ikäviä tuntemuksia. Mutta ei tyttö syytä tuntemuksiinsa itse ymmärtänyt, hänhän oli vasta lapsi.

Pelko siitä, että kaikki hajoaa ja katoaa, oli jatkuvasti läsnä. Mutta ei pelolle ollut sijaa tässä majatalossa. Se, mille oli sijaa, oli valhe. Kaikkien, myös tytön piti esittää, että kaikki oli hyvin. Kaikki osasivat esittää roolia oikein hyvin ja hetken he jopa uskovat itse tähän valheeseen. Että kaikki oli hyvin. Kunnes taas eräänä iltana isä raivostui ja huusi äidille, että painu vittuun täältä.

Ainoa asia, mitä tyttö toivoi tulevalta joululta oli, että hyvä haltiatar tulisi ja taikoisi sauvallaan kaiken pahan pois. Tyttö ei uskonut hyviin haltijoihin. Sen pituinen se.

Valitettavasti tämä on jossain tänäkin jouluna totta. Riitely, henkinen ja fyysinen väkivalta, läsnäolemattomuus, alkoholin tai muiden päihteiden väärinkäyttö tai mikä tahansa lasta pelottava toiminta vie tältä turvan ja vanhemmuuden.

Edellä kerrotun sadun ei tarvitse päättyä näin. Voi myös olla aikuisuutta, läsnäoloa ja rakkautta. Tyttö voisi myös iloita turvasta, rauhasta, yhteisistä leikeistä, lahjoista, ruoasta ja kynttilän valosta. Hän voisi myös painaa päänsä äidin ja isän syliin ja he näkisivät tytön. 

Apua ja tukea vanhemmuuteen ja toimimattomaan parisuhteeseen tai perhe-elämään on saatavilla, myös joulun aikaan. Annetaan itsellemme ja lapsillemme tänä vuonna rauhallinen joulu. Se on meidän aikuisten vastuulla.

Hyvää ja levollista joulun aikaa ystävät!