Vuoristoradan vankina

Auriko paistaa ja lämmittää, se alkaa olla jo täällä, kesä! Ja Linnanmäki, jos mikä, on kesän merkki. Kävin siellä äitienpäiväviikonloppuna ja vaikka näin vanhemmuuttani olenkin mieluummin jättänyt hurjat laitteet väliin, niin tällä kertaa tyttärieni yllyttämänä lähdin muutamaan. Istuin vaunussa ja odotin hiukset jo melkein valmiiksi pystyssä matkaan lähtöä. Sitten jo mentiinkin ylös ja alas, äkkikäännöksiä ja pyörähdyksiä. Huh huh!

Kun pääsin laitteesta pois ja sain tutisevat jalkani taas turvallisesti maan kamaralle, mietin, että tällaistahan tämä elämäkin monin paikoin on. Nousuja ja laskuja, äkkipysähdyksiä ja pyörähdyksiä. Kaikkiin ei voi vaikuttaa, moneen myös voi ja ainakin voi aina valita, miten suhtautuu kuhunkin käännökseen.

Elämä on

Vuoristoradassa menettää hetkesi ihan totaalisesti hallinnan tunteen. Vekotin vispaa sinne tänne eikä ole mitään, mitä siinä hetkessä voisi  tehdä estääkseen sen. Kun kerran on kyytiin lähtenyt, niin kyydissä pysyy köytettynä sätkynukkena.

Elämänhallinta on sananakin harhaanjohtava. Eihän nimittäin elämää voi hallita. Elämä on ja tapahtuu. Peloista käsin yritetään vimmaisesti luoda uskottavaa harhaa siitä, että kontrollilla ja ennakoimisella voisi varmistaa, että asiat ovat täydellisesti hallinnassa. Sitten tuleekin ihan vaan ne kuuluisat pari muuttujaa.

Niiden asioiden, joita ei voi muuttaa, hyväksyminen vähentää kärsimystä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että niistä asioita pitäisi tykätä tai että niiden asioiden kanssa olisi aina elettävä.  On mahdollisuus valita. Valita elääkö olosuhteissa, joissa voi vaikkapa huonosti ja joita ei voi muuttaa tai voi valita miten suhtautuu niiihin elämän käänteisiin, jotka eivät olleetkaan sitä, mitä oli hallinnan yrityksillä koittanut aikaansaada.

Vuoristoradan vankina olon kestää ja toiset jopa nauttivat siitä, silloin kun on mennyt härveliin vapaaehtoisesti.  Elämässäkin monen asian suhteen on se sama vapaus kuin Linnanmäellä. Voi valita itse meneekö kieputtimeen, kuinka monta kertaa yrittää uudelleen toivoen,  josko matka tällä kertaa olisikin iisimpi tai hurjempi  tai koska luovuttaa ja toteaa, ettei kyyti tästä muutu.

Ikivanha tyyneysrukous, jossa pyydetään tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita ei voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voi, ja viisautta erottaa nämä toisistaan, on hyvä. Mutta niin tässäkin tapauksessa, helpommin sanottu kuin tehty. Opettelu jatkukoon.

Aurinkoista toukokuuta kaverit!