Palautteen antamisen vaikeus ja helppous – palautteen antaminen johtamisen välineenä

Palautteen antaminen on tehokas johtamisen väline ja päivittäinen osa jokaisen esimiehen työtä. Palautteen antaminen on yksilöiden ja henkilöstön kehittämistä ja ohjaamista liiketoiminnallisesti haluttuun suuntaan. Kehittämistarpeiden tulee lähteä yrityksen liiketoiminnasta, ydinosaamisesta ja tarpeista käsin. Kehittämistarpeet tulee siis tunnistaa niin yksilö- kuin työyhteisötasollakin.

Positiivisella palautteella vahvistetaan haluttua toimintaa ja luodaan hyvää työilmapiiriä. Korjaavalla palautteella ohjataan toivottuun suuntaa sen sijaan, että toiminta jatkuu epäsuotuisalla tavalla. Jos korjaava palautte jätetään antamatta, yksilöiltä riistetään mahdollisuus kehittyä ja samalla sabotoidaan parasta mahdollista tulosta.

Kenelle

Johtajille, esimiehille, tiiminvetäjille, henkilöstöhallinnon ammattilaisille.

Miksi tämä valmennus?

Palautteen antaminen koetaan usein henkilöstökyselyissä riittämättömäksi. Palautetta odotetaan ja halutaan, mutta sen antaminen koetaan vaikeaksi. Palautteen antamisella on merkitystä yksilöiden, työyhteisöjen ja toiminnan positiiviseen kehitykseen. Palautteen antaminen on ”ilmainen” johtamisen väline, jonka jokainen voi ottaa käyttöönsä parantaakseen työntekijöiden osaamista, motivaatiota ja yrityksen tulosta.

Ota yhteyttä ja kysy lisää yrityskohtaisesta valmennuksesta! Pyydä tarjous p. 040-531 4637 tai info@mentoritas.fi